Toimivat vaatteet äideille lasten kanssa ulkoiluun

Äiti ja vauva

Suomalaisten äitien tyyli puhuttaa. Äitiunivormu, mikä koostuu kirjavista legginseistä ja kaapumaisista mekoista, ei ihastuta kaikkia. Äidillä ja tenavilla saattaa samanlaiset trikoopipot, keltaiset saappaat ja punaiset takit yllä, kun se saapuvat puistoon tai ruokakauppaan. Onko syynä se, että vaatteet on niin kätevä tilata kerralla koko poppoolle – monet kotimaiset lastenvaatemerkit nimittäin valmistavat samoja vaatteita ja asusteita myös aikuisten koossa? Vai onko kyse yksinkertaisesti siitä, että muoti on muuttunut? Joitain vuosia sitten suomalaisia puhutti se, että lapset puettiin liian aikuismaisesti, mutta nyt tilanne tuntuu kääntyneen päälaelleen. Aikuisten muoti on muuttunut lapsekkaammaksi, ja lapsenomaisista kuoseista on tullut suorastaan tavoiteltavia. 

Trikoovaatteet eivät aina ole halpoja. Kotimaisten lastenvaatemerkkien lasten- ja aikuisten vaatteet ovat hintavia, ja niistä pyydetään suuria summia käytettyinäkin. Lapsen (ja itsensä) pukeminen kalliisiin ulko- ja sisävaatteisiin on tapa ilmaista vanhempien asemaa. Vaatteet ovat statussymbloleita – jopa lasten haalarit ja kurasaappaat. Vaatteilla voidaan myös ilmaista omia arvoja. Laadukas tunika, mikä kestää ja pitää muotonsa pesusta toiseen, on kestävämpi vaihtoehto halpamuotiliikkeestä ostetulle paidalle. Halpamuotivaatteet nukkaantuvat ensimmäisessä pesussa ja vanuvat pian sellaisiksi, että ne on pakko heittää pois. Samaan tapaan on ekologisempaa ostaa laadukas ulkoilutakki, mitä voi käyttää huomattavasti pidempään kuin korkeintaan yhden vuodenajan kestävää halpistakkia. Laadukas villakangastakki saattaa kestää käytössä jopa parikymmentä vuotta! Ympäristön tilasta huolestuneen äidin takissa ei ole fleeceä, mistä lähtee pesussa mikromuovia, ja vegaaniäiti ei laita päälleen nahka- tai turkistakkia (saati villaista pipoa). 

Lasten kanssa ulkoillessa vaatteilta vaaditaan myös toimivuutta, ei vain omien arvojen ja taloustilanteen mukaisuutta. Millaiset vaatteet ovat toimivimmat puistoon, pihalle ja polulle? Mistä ne kannattaa ostaa?

Netistä on helppoa ostaa vaatteita äidille ja lapselle 

Äitiysloma ei ole loma sanan varsinaisessa merkityksessä. Pikkulapsiperheen arki on kiireistä, ja osin myös raskasta. Omat harrastukset (kuten joogatunnit tai höntsäkoris) saavat jäädä, eikä shoppailuunkaan ole aikaa käytettävissä. Äidit ostavatkin uudet vaatteet, kodinkoneet, vaipat ja jopa elintarvikkeet usein netistä. Raskausaikana huomaa, miten helppoa on löytää äitiysvaatteita netistä – ihanista lastenvaatteista puhumattakaan! Verkkokaupat tarjoavat laajan valikoiman naisten- ja lastenvaatteita, edulliset hinnat ja usein myös ilmaisen toimituksen, joten miksi enää lähteä hikoilemaan kivijalkaliikkeisiin? Myös elintarvikkeet, vessapaperit, pesuaineet ja vauvantarvikkeet voi tilata kotiinkuljetuksella. Näin säästää aikaa, hermoja ja polttoainetta.

Netistä ostaminen

Verkkokaupoissa voi asioida silloinkin, kun kivijalkaliikkeet eivät olisi auki. Päivän ainoa vapaa hetki saattaa ajoittua myöhäisiltaan, kun lapset on vihdoinkin saatu nukkumaan. Verkkokauppojen valikoima aukeaa silmien eteen heti, kun avaa pöytätietokoneen, läppärin tai mobiililaitteen internet-selaimen. Verkkokaupoissa voidaan asioida koko porukalla, kun lapset hieman kasvavat. Sateisina päivinä lapset kaipaavat jotain tekemistä, joten heidät voidaan ottaa mukaan ihailemaan erilaisia mekkoja, sukkiksia, pipoja, takkeja ja kenkiä. 

Lapsilla alkaa olla jo varsin pieninä mielipiteitä siitä, mitä he haluavat pukea päälleen. Lapset rakastavat kuvioita ja värejä. Puristavat, kutittavat, liikkumista hankaloittavat tai väärän väriset vaatteet ovat niitä, joita he inhoavat. Lapsella on usein mielipiteitä myös äidin vaatteista. Jos lapsi saisi päättää, pukeutuisi äitikin värikkäisiin vaatteisiin, joissa voisi olla vaikkapa lapsen lempieläimen tai lempiprinsessan kuva. Joskus äidit pukeutuvatkin ”lapsilleen”, ja käyttävät iloisenkirjavia ja lapsekkaita vaatteita miellyttääkseen pienokaisiaan. Samanlaisiin vaatteisiin pukeutuminen lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta! Jotkut äidit pitävät samanlaisiin mekkoihin pukeutumista muodilla leikittelynä ja hassutteluna. Oli syy mikä hyvänsä, äidillä on oikeus valita omat vaatteensa – silloinkin, jos ne eivät miellytä lasta tai naapurustoa.

Toimivat ulkoiluvaatteet on suunniteltu käyttöä varten 

Verkkokaupoista löytyvät myös toimivat ulkoiluvaatteet. Äidin ulkoiluasu koostuu takista ja ulkoiluhousuista, ei haalareista. Takki voi loppukeväästä alkusyksyyn olla esimerkiksi likaahylkivä ja tuultapitävä softshell-takki. Softshell-takki pitää jonkun verran myös vettä, joten äkillinen sade ei ehdi kastella. Kunnon sateella softshell-takin päälle voi vetää sadetakin tai -viitan. Joustavaa softshell-takkia voi pitää talvellakin, jos sen päälle pukee kevyttoppatakin. Kevyttoppatakin lisäksi talvella tarvitsee kunnon toppatakin.

Toimivat ulkoiluvaatteet on suunniteltu käyttöä varten. Niissä on useita taskuja, huppu ja kiristysmahdollisuudet sekä helmassa että hihansuissa. Kestävä kangas, heijastavat yksityiskohdat ja pesukoneenkestävyys ovat tärkeitä lasten kanssa ulkoillessa. 

Treenaa itsesi kuntoon kotona nettivalmennuksen avulla

Unelmavartalo

Nettivalmennus sopii kaikille liikunnasta, kehonmuokkauksesta, painonhallinnasta ja omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneille. Nettivalmennus auttaa tiellä kohti unelmavartaloa, tarkoittipa se sitten lihaksikkaampaa ylävartaloa, pyykkilautavatsaa, muodokkaampaa peppua tai jotain muuta. Nettivalmennuksessa sinulla on käytössäsi sama valmentajan tuki ja tämän antama kannustus tai palaute, kuin sinulla olisi palkatessasi fyysisen personal trainerin joltain kuntosalilta. Nettivalmennuksen hyviä puolia on se, että nettivalmennukseen voi osallistua asuinpaikasta riippumatta, ja omat viikkotehtävät voi suorittaa itselle sopivimpana ajankohtana. Nettivalmennus sopii siis painonharjoittelun tueksi niin kotiäidille kuin vuorotyötä tekevällekin. Nettivalmentaja myös pulittaa palveluksistaan yleensä vähemmän kuin personal trainer, jonka kanssa sovitaan kasvokkain tapahtuvia yksilövalmennuksia. Nettivalmennukset toimivat nykyään yhä useammin myös mobiilisovelluksissa. Lue lisää ja osta itsellesi sopiva nettivalmennus täältä!

Jokaiselle löytyy sopiva nettivalmennus

Personal Trainer Joosua Visurin tarjoamista nettivalmennuksista löytyy sopiva vaihtoehto riippumatta siitä, millaista vartaloa haet ja millaisia tavoitteita olet itsellesi asettanut. Valmennusohjelmat kestävät 8 viikkoa. Parhaiden tulosten saavuttamiseksi valmentaja suosittelee vähintään kahta, mutta korkeintaan 7 treeniä viikossa. Valmennusohjelmat ovat kokonaisvaltaisia, joten niissä käydään läpi myös terveellisen ja monipuolisen ruokavalion merkitystä. Valmennettavalle tarjotaan kymmeniä maukkaita reseptejä valmennettavan mahdolliset erityisruokavaliot huomioiden.

Limitless Mixed - nettivalmennus

Limitless Mixed -valmennukset sopivat asiakkaalle, joka haluaa treenata lihaksiaan ja kasvattaa massaa. Limitless Mixed -nettivalmennus tarjoaa pääasiassa kuntosalitreenejä sekä kehopainoharjoittelua. Aina ei ole mahdollista päästä kuntosalille, siksi on hyvä, että ohjelmassa on myös sellaisia treenejä, joita voi harjoitella ajasta, paikasta ja välineistöstä riippumatta. Valmentaja pitää huolen siitä, ettei valmennus ole pelkkää raudan nostamista penkistä, vaan 8-viikkoisen ohjelman aikana kehitetään myös kehonhallintaa, ketteryyttä ja liikkuvuutta.

Mikäli hikiset ja toisinaan jopa hankalien kulkuyhteyksien päässä sijaitsevat kuntosalit eivät ole sinun juttusi, voit valita Bodyweight-valmennuksen, mikä nimensä mukaisesti keskittyy pelkkään kehonpainon avulla harjoitteluun. Limitless Bodyweight -valmennus opettaa treenaamaan tavoitteellisesti ja omaan elämäntyyliin sopivalla tavalla.

Bodycare-valmennus on kaikille heille, jotka haluavat kehonhuoltoa ja lisää liikkuvuutta – esimerkiksi istumatyötä tekeville henkilöille. Limitless BodyCare tukee yhtä lailla myös ammatikseen urheilevan suorituskykyä ja hyvinvointia. Yksi Limitless BodyCare -nettivalmennuksen parhaita puolia on se, että treeniohjelmaan ei tarvita mitään välineitä. Jollain kehonhuoltotunneilla saattaa olla melkoinen arsenaali erilaisia kuminauhoja, blokkeja, bolstereita, rullia, palloja ja pyöriä, mutta Limitless BodyCare -treenit opettavat tavat tehdä kehonhuoltoa ja liikkuvuusharjoittelua koska vain ja missä tahansa. Valmentaja ohjaa erilaisiin dynaamisiin venytyksiin ja liikkeisiin niin, että ne tapahtuvat sekä turvallisesti että tuloksekkaasti. Lopputulos on keho, missä esiintyy vähemmän lihasjäykkyyttä, kipuja ja jumeja, ja mikä taipuu jatkossa paremmin myös muunlaiseen harjoitteluun. Limitless BodyCare voi siis toimia ponnahduslautana lihaskuntotreeneihin tai kuntosaliharjoitteluun.

Nettivalmennusten sosiaalinen puoli

Moni kokee, että painonhallinnassa ja vartalonmuokkauksessa yksi ratkaisevimmista tekijöistä on vertaistuki. Kadonneita senttejä ja kasvaneita lihaksia kiva jakaa muille, samalla tietäen, että jos homma takkuaa, on paikka missä kysyä vinkkejä ja jakaa tuskaansa. Joosua Visuri onkin kehittänyt valmennettavilleen oman Team Limitless -treeniyhteisön, missä hän itse tarjoaa tukea valmentajana ja missä hän julkaisee säännöllisesti päivittyviä treeniohjelmia. Kerran viikossa valmentaja on tavoitettavissa kehonhuoltolivessä. Valmennusryhmässä voi pysyä niin kauan kuin tuntuu tarpeelliselta. Muiden treenaajien ja valmennettavien tuki on käytössä sosiaalisen median kautta, sillä Team Limitless -treeniyhteisöllä on oma, suljettu Facebook-ryhmä.

Valmennusohjelmaan on ympätty mukaan niin kehonpaino-, kuntosali- kuin kahvakuulatreenejäkin, ja treeniohjelmissa on luonnollisesti huomioitu alkuverryttelyt ja loppuvenyttelyt, joilla vähennetään loukkaantumisriskiä ja parannetaan kehon liikkuvuutta. Nettivalmennusryhmässä käsitellään myös terveellistä ruokavaliota ja siihen liittyviä kysymyksiä

Nettivalmennuksilla parempaa arkea

Yksi yleisiä nettivalmennuksiin liittyviä ennakkoluuloja taitaa olla, ettei niissä pystytä ottamaan huomioon yksilön tarpeita yhtä hyvin kuin fyysisissä tapaamisissa. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä nykytekniikan avulla personal trainerin on helppo arvioida valmennettavansa lähtötilannetta ja arvioida tämän kehittymistä etänä. Liikunnan ja hyvinvoinnin ammattilainen osaa ottaa huomioon asiakkaan kokonaisvaltaisesti ja tarjota tälle tämän tarpeita ja tavoitteita vastaavia harjoitteita. Asiakkaalle annetaan välineitä paljon muuhunkin kuin vain laihtumiseen tai hauiksen kasvattamiseen. Treenattava saa tukea ruokavaliomuutoksiin ja vinkkejä arjenhallintaan, ja kokonaisvaltaisella lähestymistavalla onkin saavutettu hyviä tuloksia muun muassa unen laadun ja stressinhallinnan parantamisessa.