Oma talous parempaan tilanteeseen yhdistämällä lainat ja velat

Velkaantuminen voi alkaa vähän niin kuin huomaamatta. Monen suomalaisen talous on niin ahtaalla, että yksikin isompi lasku voi riittää sekoittamaan pakan ihan totaalisesti. Lasku voi tulla hammaslääkäriltä, tai kyseessä voi olla lieden hajoaminen ja uuden osto. Kissa tai koira saattaa tarvita äkillistä eläinlääkärikäyntiä, tai ehkä auto ei enää käynnisty. Kaikissa tällaisissa tilanteissa rahaa tarvitaan nopeasti, ja usein vastaus löytyy kulutusluotosta. Pikalainan saa tililleen noin puolessa tunnissa, ehkä jopa sen alle. Pikalainat eivät vaadi vakuuksia, mikä tarkoittaa lainan antajalle suurempaa riskiä, ja lainan ottajalle suurempaa korkoa (sillä rahoituslaitos kompensoi suurempaa riskiään). 

Pikalainan ohella kuluttaja saattaa päätyä hakemaan pankin tai rahoituslaitoksen kulutus- tai joustoluottoa. Näissäkään lainoissa ei yleensä tarvita vakuuksia. Pikalainoista ne eroavat siten, että kulutusluottoa voi saada kerralla jopa 60 000 euroa. Kulutusluotoissa on yleensä hieman pienempi korko kuin pikalainoissa tai pikavipeissä, joiden todellinen vuosikorko saattaa olla niinkin suuri kuin 250 %. Pankkien myöntämissä kulutusluotoissa todellinen vuosikorko voi olla esimerkiksi 20 %, kun taas rahoituslaitosten kulutusluottojen todelliset vuosikorot ovat usein 25–50 prosentin luokkaa.

Moni suomalainen kuluttaja rahoittaa äkillisiä kulujaan myös luottokortilla. Luottokortteja saattaa olla yhtä aikaa useampikin. Luottokorttien todelliset vuosikorot ovat noin 10–20 prosenttia.

Velkaantumiskierre voi alkaa vaikka seuraavalla tavalla: ensin hajoaa se hella, ja uusi ostetaan luottokortilla (todellinen vuosikorko 10 %). Luottokorttilaskun tullessa tilillä ei ole rahaa sen maksamiseen, joten ratkaisuksi otetaan kulutusluotto (korko 20 %). Kun kulutusluoton ensimmäinen eräpäivä koittaa, on otettava toinen kulutusluotto. Kun talous on näin epävakaalla pohjalla, on vaarana, että lopulta mopo lähtee käsistä, rahat loppuvat totaalisesti, ja luottotiedot menevät. Luottotiedottomuuskaan ei estä pikalainojen saamista. On olemassa rahoituslaitoksia, mitkä myöntävät pikalainoja myös luottotiedottomille, mutta koska tällaisissa tapauksissa rahoituslaitos pitää omaa riskiään normaalia korkeampana, on näissä pikavipeissä yleensä erittäin korkea korko; jopa yli 250 %.

Mitä tehdä, kun velat ja lainat kasaantuvat?

Laina

Lainoja maksetaan pois uusilla lainoilla, jokainen eri paikasta otettuna. Se, miksi niin moni ottaa kulutusluottoja eri firmoilta eikä hae vanhan luottorajan suurentamista johtuu siitä, että rahoituslaitokset kilpailevat samoista asiakkaista. Rahoituslaitokset mainostavat lainojaan näyttävästi, ja lupaavat esimerkiksi kaksi viikkoa korotonta ja kulutonta maksuaikaa, tai kuukauden ilman korkoa. Yltiöoptimistinen kuluttaja uskoo saavansa velan maksettua tuona aikana, ja laskee saavansa ilmaista lainaa tarttumalla tilaisuuteen. 

Joissain tilanteissa kulutusluotot ovatkin hyvä vaihtoehto, ja tutustumalla tarkkaan niiden ehtoihin voi saada oikein hyväkorkoisen lainan, minkä ehkä ehtiikin maksaa pois kuluttoman ja/tai korottoman ajanjakson aikana. Toisille käy niin, että lainoja ei saada maksettua ajoissa pois, lainanhoitokuluihin menee enemmän rahaa kuin lainojen lyhennyksiin ja rahat uhkaavat loppua sekä luottotiedot mennä.

Järkevin neuvo velkojen kasaantuessa on velkojen ja lainojen yhdistäminen. Velkojen ja lainojen yhdistäminen yhdeksi isommaksi lainaksi voi säästää satasia kuukaudessa, ja tuhansia euroja vuositasolla. On luonnollisesti parempi maksaa pois yhtä kymppitonnin lainaa, missä on 20 prosentin todellinen vuosikorko (pitäen sisällään esimerkiksi seitsemän prosentin lainakoron, 50 euron vuosimaksun ja viiden euron laskutuspalkkion) kuin kymmentä tonnin lainaa, joissa jokaisessa on 50–250 prosentin todellinen vuosikorko. Pelkkiin laskutuspalkkioihin menisi tuollaisessa tapauksessa jo 50 euroa kuussa, jos sen laskettaisiin olevan 5 euroa per laina.

Velkojen yhdistämiseksi ja talouden tasapainottamiseksi on olemassa kolme eri vaihtoehtoa. Ensimmäinen on hakea lainojen yhdistelylainaa pankista tai rahoitusyhtiöltä. Pankki tai rahoituslaitos toisin vaatinee puhtaita luottotietoja, ja lisäksi se saattaa vaatia reaalivakuuksia tai takaajia. Takaajia voi olla vaikea saada, ovathan he vaarassa joutua maksamaan lainan omasta pussistaan, jos velallinen epäonnistuu talousremonttinsa kanssa. Toinen vaihtoehto on hakea sosiaalista luottoa omasta kunnasta. Kunnasta voi ulosotossa olevakin saada 5000–15 000 euroa lainaa, mutta kaikissa kunnissa tätä mahdollisuutta ei ole. Asian selvittämiseksi kannattaa ottaa yhteyttä kunnan talous- ja velkaneuvojaan. Kolmas vaihtoehto on Takuusäätiön myöntämä takaus tavalliselle pankkilainalle, mitä voi saada yli 30 000 euroa. Takuusäätiö takaa ja neuvoo myös jo luottotietonsa menettäneitä ja ulosotossa olevia velallisia.