Mistä löytää parhaat OnePlus 6 suojakuoret?

Älypuhelin on monelle erittäin tärkeä osa elämää. Älypuhelin pitää olla mukana kaikkialla; ilman sitä ei mennä edes vessaan tai ruokapöytään. Koska puhelin kulkee mukana jatkuvasti, se myös altistuu mitä erilaisimmille vaaroille. Vaikka puhelimelle on erilaisia auto- ja pöytätelineitä sekä sormeen pujotettavia renkaita, joilla pyritään estämään otteen lipsuminen, välillä puhelin kuitenkin putoaa. Asfaltille tai kivilattialle putoava puhelin voi hajota. Nokian 3310-puhelinta ei tuntunut saavan hajalle millään. Toista on nyt, kun älypuhelimen näyttö on käytännössä yhtä suuri kuin itse puhelin. Lähes joka toisella näyttäisikin olevan älypuhelin, minkä näyttö on enemmän tai vähemmän pirstaleina. Liekö puhelin pudonnut, vai onko sen päälle tipahtanut jokin terävä esine? Puhelimen kulmissakin saattaa olla merkkejä ahkerasta käytöstä; naarmuja, lommoja ja tahroja.

Jos puhelin olisi pudonnut veteen tai jäänyt auton alle, se ei enää toimisi. Tästä voisi pahiten addiktoituneille kännykän käyttäjille aiheutua vieroitusoireita, jopa ihan fyysisiä. Moni vitsailee olevansa riippuvainen puhelimestaan, mutta joidenkin ihmisten kohdalla ei ole enää kyse vitsailusta. Lyhytkin kännykätön hetki voi aiheuttaa kovaa stressiä. Myös lukematta olevat viestit ja vastaamattomat puhelut saavat sykkeen nousemaan. Teknologiariippuvuus voi mennä niin pitkälle, että luulet kuulevasi puhelimen soivan tai värisevän, vaikka kukaan ei juuri sillä hetkellä ottaisikaan yhteyttä. Haamukännykkäsyndrooma on tuttu niille, jotka odottavat ihastuksensa soittoa, mutta jos olet varpaisillasi koko ajan, kyse on vakavammasta puhelinriippuvuudesta. Koet luultavasti pelkoa siitä, että jotain tärkeää jää kuulematta, jos et koko ajan pysty seuraamaan uutisvirtaa tai ehdi lukemaan kaikkia sinulle osoitettuja viestejä. Kaikista vakavimmasta riippuvuudesta kärsivillä on esimerkiksi akun loputtua kesken kaiken todettu yhtä vahvoja vieroitusoireita kuin huumeriippuvaisilla.

Kolhut ja naarmut eivät välttämättä vaikeuta puhelimen käyttöä, mutta ovathan ne ikäviä kalliissa ja suhteellisen uudessa esineessä. Käytön jäljet myös vievät puhelimen jällenmyyntiarvoa. Puhelin on luultavasti aika uusi, sillä ihmisillä on tapana vaihtaa luuri uudempaan ja kehittyneempään parin vuoden välein. Kyse voi olla käytännön pakostakin, sillä hinnastaan huolimatta älypuhelimilla on tapana hajota pian sen jälkeen, kun niiden kaksivuotinen takuuaika päättyy. Muutaman vuoden vanhaa älypuhelinta voi olla vaikea saada kaupaksi, vaikkei siinä pahemmin lommoja olisikaan. Ostajat epäilevät puhelimen kohta tilttaavan, ja ostavat mieluummin uuden, missä on takuuta ainakin 24 kuukaudeksi. Älypuhelimet maksavat noin tonnin; uudet ja innovatiiviset mallit jopa enemmän, karvalakkimallit vähemmän. Puhelin kannattaisi suojata lialta, halkeamilta ja lommoilta suojakuorien ja panssarilasien avulla. Mutta mistä löytää hinta-laatusuhteeltaan parhaat OnePlus 6 -kuoret ja panssarilasit? Entä Samsungille tai Huaweille sopivan kokoiset suojakuoret? Onko mitään paikkaa, mistä saisin vaikka perheen kaikkiin erimallisiin puhelimiin kerralla sopivat suojakuoret ja panssarilasit?

Osta suojakuoret ja panssarilasit netistä

Äkkiä ei tule mieleen muita tuotteita kuin reseptilääkkeet, joiden takia tarvitsisi kauppaan lähteä. Lähes kaiken voi ostaa netistä. Koska verkkokauppojen ei tarvitse maksaa hyvän sijainnin takia kallista toimitilavuokraa, voivat hinnat olla jopa kivijalkamyymälöitä edullisemmat. Lisäksi ovat varastot usein laajempia kuin fyysisissä myymälöissä. Netistä voi maitopurkit, sisustustyynyt, kotisiivouksen, keittiöremontin – ja tietenkin myös älypuhelimia ja niiden tarvikkeita.

OnePlus 6 suojakuoret ja panssarilasit

Suojaapuhelin.fi on yksi maininnan arvoinen verkkokauppa, sillä sieltä löydät helposti laadukkaat, edulliset ja tyylikkäät suojakuoret ja panssarilasit. Suojaapuhelin.fi myy käytännöllisiä ja joka makuun sopivia kännykkätarvikkeita niin Applen, Huawein, LG:n, Nokian, Samsungin kuin OnePlus-nimisen älypuhelinvalmistajankin puhelimiin. Tuotteet on valittu hyvällä maulla, eikä niitä missään nimessä ole pilattu hinnalla. Panssarilasit maksavat kympistä ylöspäin, suojakuoret taas 5–25 euroa. Korttitaskullinen suojakotelo on parikymppiä, vaikka se on aitoa nahkaa. Suojaapuhelin.fi eroa muista verkkokaupoista positiivisesti, sillä se tarjoaa ilmaisen ja nopean toimituksen sekä peräti 30 päivän palautusoikeuden. Virtapankit, suojakuoret ja panssarilasit voi halutessaan maksaa osamaksulla.

Suojakuori suojaa arvokasta puhelintasi iskuilta ja kolhuilta. OnePlus 6 -malliin, kuten moniin muihinkin puhelinmalleihin, on saatavilla useista eri materiaaleista valmistettuja suojakuoria. Trendikkäissä OnePlus 6 -suojakuorissa on esimerkiksi kukkakuvioita. Näyttö jää tietenkin paljaaksi, joten sen päälle kannattaa ostaa huippukestävä panssarilasi. Suojakoteloissa on kansi, mikä suojaa puhelinta sen ollessa taskussa tai laukussa, mutta suojakuoren voi myös taittaa seisontatueksi silloin, kun haluat katsella kännykkäsi ruudulta vaikka elokuvaa.